Erilainen kuvauspäivä

Synnytysvuodeosastojen vauvat kuvattiin tänään tavalliseen tapaan loppiaisesta huolimatta. Pyhitin hieman lepopäivää maleksimalla autolta osastolle ja takaisin autolle tavallista hitaammin, mutta äitejä en tohtinut odotuttaa, vaan koetin pysyä aikataulussa vauvapaljouden vuoksi. Kuvauspäivä starttasi omalta osaltani tunteikkaasti tavatessani toisen tyttäreni synnytyksessä mukana olleen kätilön ja hänen vauvansa ja hänen näkemisensä nosti paljon muistoja pintaan omasta synnytyksestäni ja lapsivuodeajastani sairaalassa. Tyttäreni syntyi erittäin vauhdikkaasti, eikä lopulta edes henkilökunta ollut aivan valmiina vauvani tullessa maailmaan. Ehkä juuri nopean ja mieleenpainuvan synnytyksen vuoksi juuri tämä ihana kätilökin on saanut suuren roolin muistellessani pikkupimun syntymää. Tämä pieni joululahja pääsi sovitusti päivän ensimmäiseksi kuvausmalliksi. Tavallisten vauvakuvausten jälkeen suuntasin teho-osastolle, jossa minua odotti perhe pienen poikavauvansa kanssa, jonka on määrä lentää Englantiin sairaalahoitoon ja tarvitsivat passikuvan pikkuiselle. Olen kerran aiemmin kuvannut teho-osastolla juuri kotiutuvaa vauvaa, joka oli jo varsin hyväkuntoinen, mutta tässä tilanne oli hieman erilainen.

Osasin odottaa tapaavani perheen, jotka ovat viettäneet vauvansa kanssa sairaalassa aivan ensi hetkistä alkaen, mutten osannut arvata millaisia tunteita tämä kohtaaminen minussa herättäisi. Neljän lapsen äitinä yksi pahimmista peloista on oman lapsen sairastuminen ja se huoli, joka on läsnä päivän jokaisessa hetkessä, vaikka sairaalan ulkopuolista elämää tulisikin suorittaa, kuten arjen askareita ja juoksevia asioita ylipäänsä. Varauduin kohtaamaan voimakkaita tunteita, jotka minun työtäni tehdessä tulisi peittää, mutta tästä reissusta päällimmäisenä käteen jäi se valtava onni ja ylpeys, joka sairaalassa olevan vauvan vanhemmista loisti siitäkin huolimatta, että elämä ei ole kohdellut heitä tämän asian tiimoilta silkkihansikkain. Odotin tapaavani uupuneen ja hiljaisen perheen ja vastassani olikin jotain aivan muuta. En silti tietystikään epäile, etteikö elämä sairaalan ja kodin välillä olisi raskasta ja uuvuttavaa, mutta heistä huomasi, kuinka näkivät tässäkin hetkessä ne kaikkein kauneimmat asiat. Pieni söpöläinen oli kuvauksissa mallikkaasti, vaikka esittikin hieman vastalauseita ennen kuvaukseen ryhtymistä. Koska kyseessä ei ole terve, helposti studiolle kuljetettavissa oleva lapsi, toteutettiin kuvaus vauvan omassa sängyssä valkoisen lakanan päällä vain yhtä salamaa apuna käyttäen. Otin etukäteen poliisilaitokselta selvää erikoisemmasta passikuvaustilanteesta, jossa lähinnä kohteen valaisu ja asettelu poikkesi kaikilla tavoin tavallisesta passikuvaustilanteesta. On tietysti selvää, että tällaisissa tilanteissa ohjeita voi hieman soveltaa, vaikka perusasiat tulisikin olla kuvassa samat; mittasuhteet, perspektiivi ja varjoton lopputulos. Sain luvan tarvittaessa käsitellä kuvaa, jotta valmis kuva olisi kaikkien sääntöjen mukainen ja hyvähän siitä tuli! Koska olin jo paikan päällä, otin lisäksi vielä passikuvat äidistä, sekä koko perheen yhteispotretin. Omaa rekvisiittaa eristyshuoneeseen ei saanut kuljettaa, vaan perhepotretissakin taustana toimi huoneen valkea seinä. Vaikkei omien lasten terveyttä itsestäänselvyytenä pitäisikään, näkee oman onnekkaan tilanteensa tältä osin kuitenkin taas hieman uusin silmin ja arvostaa sitä vieläpä hieman enemmän. Rauhallista yötä ja kauniita unia! <3 Hanna